Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.06.2026/Pykälä 229


 

KOY Levin Vuokratalot yhtiökokousedustajan ja varaedustajan valinta sekä hallituksen jäsenehdokkaiden ja varajäsenehdokkaan nimeäminen valtuustokaudelle 2025-2029

 

Khall 23.06.2026 § 229  

246/00.00.01/2025  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kurula, puh. 040 595 7597

 

Kiinteistö Oy Levin Vuokratalot yhtiökokous pidetään 29.6.2026 klo 11 Kittilän kunnanvirastolla.

 

Listalla on myös hallituksen jäsenten ja varajäsenten valinta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää valita yhtiökokousedustajan ja varaedustajan valtuustokaudelle 2025-2029.
Lisäksi kunnanhallitus nimeää neljä jäsenehdokasta hallituksen jäseniksi ja yhden  varajäsenehdokkaan.
Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

Kokouksen puheenjohtajana toiminut kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Aki Nevalainen esitti yhtiökokousedustajaksi Raili Fagerholmia ja kunnanhallituksen varajäsen Kai Jussila esitti Reijo Kyröä varaedustajaksi.

Kai Jussila esitti Vuokko Mäntymaata hallituksen jäsenehdokkaaksi ja Sirkka Hangasvaaraa varajäsenehdokkaaksi.

Jäsen Janne Paksu esitti jäsenehdokkaaksi Jussi Mäkitaloa

Aki Nevalainen esitti jäsenehdokkaaksi Eve Läätsin.

Jäsen Aslak Niittyvuopio esitti Jukka Potin jäsenehdokkaaksi.
 
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esitykset.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa