Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.06.2026/Pykälä 237


 

Kunnanvaltuuston kokouksen 25.5.2026 laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano

 

Khall 23.06.2026 § 237  

    

Valmistelija Vs. hallintojohtaja Tuija Lång, puh. 040 672 4257

 

Kuntalain 39 §:n perusteella kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96 §:n mukaan jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Kunnanvaltuuston kokouksessa 25.5.2026 käsiteltiin seuraavat asiat:

 

§ 52

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

§ 53

Pöytäkirjan tarkastaminen

§ 54

Kittilän kunnan rakennusjärjestys 2026

§ 55

Valtuustoaloite - Saivojärven kunnostus

§ 56

Valtuustoaloite Metsä-Lapin maanselän erämaa-alueiden yhtenäistämiseksi ja statuksettomien luonnonmetsien suojelemiseksi

§ 57

Kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston kokousaikataulut syyskaudella 2026

§ 58

Talouden toteutuma 1-3/2026

§ 59

Taalojärven rinteen asemakaavan (Seita) tonttien hinnoittelu

§ 60

Valtuustoaloite - Kittilän kirkonkylän lähelle uusi 18-väyläinen frisbeegolfrata

§ 61

Valtuustoaloite kunnan asuntotarjonnan kokoamiseksi kunnan verkkosivuille

§ 62

Valtuustoaloite - Paartoselän kaavan valmistelun käynnistäminen

§ 63

Valtuustoaloite - Kodan rakentaminen Pakattiin

§ 64

Valtuustoaloite - Kuntalaisten Levin lastenlipun kausikortin ikärajan nostaminen 18 vuoteen

§ 65

Valtuustoaloite - Kittilän kylien kehittämisrahaston perustaminen

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa kunnanvaltuuston kokouksen 25.5.2026 päätökset §:t 52 - 65 laillisiksi ja päättää panna ne täytäntöön.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.