Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.06.2026/Pykälä 211


 

Vesihuollon etukäteisliittymiä koskeva sopimus Ylä-Levin asemakaava-alueella

 

Khall 23.06.2026 § 211  

357/10.03.01.00/2026  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kurula, puh. 040 595 7597

 

Levin Vesihuolto Oy (jäljempänä LV Oy) on esittänyt kuntaan allekirjoitettavaksi oheismateriaalina olevan sopimusluonnos koskien osaa Ylä-Levin asemakaava-alueen (vaihe 3) vesihuollon rakentamisen etukäteisliittymismaksuja. Sopimuksen tarkoitus on maksaa LV Oy:lle liittymismaksuja ennakkoon, Ennakkomaksun suuruus on pääsääntöisesti puolet muodostettavan tai jo olemassa olevan kiinteistön rakennusoikeudesta RA-alueilla (loma-asuntoalueet) ja AO-alueilla (omakotitaloalueet). Muilla alueilla ennakkomaksun suuruus on neljäsosa muodostettavan tai jo olemassa olevan kiinteistön rakennusoikeudesta. Kunta omistaa alueen tontit.

Etukäteisliittymämaksut ovat em. tavalla laskien yhteensä 489 685 €

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Levin Vesihuolto Oy:n esittämän sopimuksen koskien Ylä-Levin asemakaava-alueen (vaihe 3) vesihuollon rakentamisen etukäteisliittymismaksuista.

 

Päätös § 209 päätöksen mukaisesti tämä asia käsiteltiin §:ien 209, 210 ja 228 (esityslistan asiat nro 1, 2 ja 20) jälkeen kokouksen neljäntenä asiana.

Kunnanhallituksen jäsen Reijo Kyrö ilmoitti esityslistan asian nro 20 (§ 228) kohdalla olevansa esteellinen tämän asian ja asian 20 osalta (Kyrön Vesihuolto Oy:n ja Levin Vesihuolto Oy:n hallituksen jäsen) ja hän poistui kokouksesta klo 14:11 asian 20 käsittelyn alkaessa. Varajäsen Simo Holck oli hänen tilallaan kokouksessa asian 20 ja tämän asian käsittelyn ajan klo 14:15 – 15:24.

Kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Pekka Rajala poistui esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi klo 14:20, koska hän on Levin Vesihuolto Oy:n hallituksen jäsen. Hänen tilalleen ei tullut varajäsentä.

Tekninen johtaja Roni Jänkälä selosti asiaa klo 14:21 – 15:18.
 
Jäsen Paula Nevalainen teki esityksen asian pöydällepanosta.

Tauko pidettiin klo 14:57 – 15:16.

Tauon aikana Levin Vesihuolto Oy:n toimitusjohtaja Petri Laiho selosti klo 15:08 - 15:16 tätä asiaa Levin Vesihuollon näkökulmasta.

Paula Nevalainen perui pöydällepanoesityksensä.

Kunnanjohtaja Timo Kurula teki seuraavan muutetun päätösesityksen:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä Levin Vesihuolto Oy:n esittämän sopimuksen Ylä-Levin asemakaava-alueen (vaihe 3) vesihuollon rakentamisen etukäteisliittymismaksuista sillä muutoksella, että sopimusluonnoksen sivun 3 kohtaa 5 korjataan seuraavasti:

Tämä kursiivilla merkattu poistetaan kohdasta 5:“Laitos palauttaa ennakkomaksun maanomistajalle tonttikohtaisesti 6 kuukauden kuluessa sen jälkeen, kun liittyjä on tehnyt liittymissopimuksen, sekä suorittanut liittymismaksun.”.

Tämä korvaa kursiivilla merkityn kohdan: Laitos palauttaa ennakkomaksun maanomistajalle tonttikohtaisesti siten, että kaikki kyseisestä tontista kertyvät liittymismaksut tilitetään maanomistajalle kunnes ennakkomaksu on täysimääräisesti palautettu.
Ennakkosuorituksen takaisinmaksun jälkeen liittymismaksut jäävät laitokselle voimassa olevan taksan mukaisesti. Palautus tapahtuu 3 kuukauden kuluessa sen jälkeen, kun liittyjä on tehnyt liittymissopimuksen, sekä suorittanut liittymismaksun.

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan muutetun päätösesityksen.
 
Pekka Rajala ja Reijo Kyrö palasivat kokoukseen tämän asian käsittelyn jälkeen klo 15:24.