RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 11.06.2026/Pykälä 70
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kittilän Järjestöyhdistys ry:n avustushakemus
Hyvinvlt 11.06.2026 § 70
91/02.05.01.00/2026
Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Luukko Emma
Kittilän Järjestöyhdistys ry tarjoaa kittiläläisille mahdollisuuksia taiteiden, tanssin, liikunnan ja sosiaalisen kanssakäymisen harrastamiseen Kittilän työväentalossa. Yhdistys ylläpitää työväentaloa ja vuokraa sitä erilaisten ryhmien harrastus- ja kokoustilaksi. Lisäksi yhdistys mm. kehittää ja korjaa taloa sekä uusii välineistöä ja kalustusta tarpeen mukaan.
Yhdistys hakee Kittilän kunnalta 14.000 euron avustusta Kittilän työväentalon käyttömenoihin vuodelle 2026. Avustus kohdentuisi lähinnä vuotuisten sähkö- ja lämpökustannusten, lumitöiden sekä siivous- ja korjauskustannusten hoitoon.
Kunnanhallitus on kokouksessaan 3.2.2026 § 37 hyväksynyt Kittilän kunnan yleiset avustusohjeet, joiden mukaan kunnanhallituksen aiemmin yhdistyksille myöntämät avustukset käsitellään jatkossa hyvinvointilautakunnassa. Kunnanvaltuuston päätöksellä (3.3.2026 § 31) kunnanhallituksen toimialueelta siirrettiin hyvinvointilautakunnalle yhteensä 236.500 euroa, josta 157.000 euroa on varattu järjestöavustuksiin.
Kittilän Järjestöyhdistys ry:n avustushakemus on oheismateriaalina.
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää myöntää Kittilän Järjestöyhdistys ry:lle avustusta 8.680 euroa. Ennen kuin avustus maksetaan, yhdistyksen on toimitettava hakemuksesta puuttuvat liitteet kuntaan.
Päätöksen perustelu: Hakemuksia Kittilän kunnan jakamiin toiminta- ja yleisavustuksiin on tullut enemmän kuin hyvinvointilautakunnalle on osoitettu määrärahaa. Myönnetyn avustuksen määrä on 62 % haetun avustuksen euromäärästä. Avustusten myöntämisessä on otettu huomioon tasapuolisuus, kaikille hakijoille jäävä omarahoitusosuus suhteessa avustushakemuksen suuruuteen ja että avustusta hakenut yhdistys on kittiläläinen yhdistys.
Päätös Hyvinvointilautakunta päätti myöntää Kittilän Järjestöyhdistys ry 12 000 euroa avustusta. Avustuksen maksamisen edellytyksenä on, että yhdistys toimittaa hakemuksesta puuttuvat avustusohjeiden mukaiset liitteet kuntaan.
Päätöksen perustelu: Hakemuksia Kittilän kunnan jakamiin toiminta- ja yleisavustuksiin on tullut enemmän kuin hyvinvointilautakunnalle on osoitettu määrärahaa. Avustuksen myöntämisessä on huomioitu yhdistyksen toiminnan laajuuden ja vaikuttavuuden lisäksi yhdistyksen taloudellinen tila sekä käytettävissä olevat määrärahat, kaikkien avustushakemusten kokonaisuus ja hakijoiden tasapuolinen kohtelu.
Kittilän Järjestöyhdistys ry ylläpitää Kittilän työväentaloa, joka tarjoaa kuntalaisille ja paikallisille yhdistyksille tiloja harrastus-, liikunta-, kulttuuri- ja kokoustoimintaan. Työväentalo on merkittävä kuntalaisten hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä edistävä toimintaympäristö. Nykyisessä tilanteessa työväentalon tiloille on kunnassa erityistä tarvetta käytettävissä olevien kokoontumis- ja harrastustilojen rajallisuuden vuoksi.
Avustus kohdistuu työväentalon käyttö- ja ylläpitokustannuksiin, joilla mahdollistetaan tilojen jatkuva käyttö kuntalaisten ja yhdistysten toimintaan.
| Edellinen asia | Seuraava asia |