Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Esityslista 11.06.2026/Asianro 18


 

Kelontekemän kyläyhdistys ry avustushakemus

 

Hyvinvlt 28.05.2026 § 48 

 

Valmistelija Vs. kulttuurisihteeri Jaana Hokkanen

 

Kelontekemän kyläyhdistys ry järjestää vuosittain Musiikkivestarit-viikonloppua Kelontekemän kylällä. Vuonna 2026 tapahtuma järjestetään 17.–18.7.2026, ja kyseessä on tapahtuman 10-vuotisjuhlavuosi. Musiikkivestarit on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kunnan suurimmista tapahtumista sivukylillä ja kerää vuosittain runsaasti vierailijoita niin Lapista kuin muualta Suomesta. Kyläyhdistyksen toiminta perustuu talkootyöhön.

 

Juhlavuoden kunniaksi kyläyhdistys hakee Kittilän kunnalta 10 000 euron toiminta-avustusta juhlavuoden tapahtuman kustannusten kattamiseen. Avustuksella katetaan esiintymiskustannuksia, mainoskuluja, viranomaismaksuja, ruokatarjoilua talkoolaisille sekä muita tapahtuman järjestämisestä aiheutuvia juoksevia kuluja.

 

Kelontekemän kyläyhdistys on saanut kunnalta toiminta-avustuksia myös aiempina vuosina, ja Musiikkivestarit-tapahtuman avustushakemukset ovat kuuluneet kunnanhallituksen myöntämiin avustuksiin. Kunnan uusien yleisten avustusohjeiden (hyväksytty kunnanhallituksessa 3.2.2026 § 37) mukaan kunnan toimiala voi määrärahojensa puitteissa tehdä paikallisesti merkittävien toimijoiden kanssa yhteistyösopimuksia, joissa tarkennetaan kunnan ja toimijan välistä yhteistyötä. Avustusuudistuksen valmistelu on kuitenkin vielä kesken, eikä yhteistyösopimusta voida tässä vaiheessa tehdä.

 

Avustusten myöntäminen on aiemmin ollut kunnanhallituksen toimivaltaa, mutta päätösvalta on nyt siirretty hyvinvointilautakunnalle ja valmistelijaksi tietyissä avustuksissa kulttuurisihteeri. Koska näiden avustusten hakukriteerit ja ohjeet valmistuvat vasta vuodelle 2027 ja yhdistykset tarvitsevat avustukset toimintansa turvaamiseksi jo ennen kesää, on perusteltua jatkaa avustusten myöntämistä aiemman käytännön mukaisesti siirtymäkauden ajan. Näin turvataan yhdistysten toimintaedellytykset ja vältetään äkilliset muutokset, jotka voisivat vaarantaa niiden toiminnan jatkuvuuden.

 

Koska avustusten hakukriteerit ja ohjeet valmistuvat vasta vuodelle 2027 ja yhdistykset tarvitsevat avustukset toimintansa turvaamiseksi jo ennen kesää, avustus myönnetään siirtymäkauden ajaksi aiemman käytännön mukaisesti. Näin turvataan yhdistysten toimintaedellytykset ja vältetään äkilliset muutokset, jotka voisivat vaarantaa niiden toiminnan jatkuvuuden.

 

Avustus maksetaan toteutuneita kustannuksia vastaan, ja sen käytöstä tulee raportoida kunnan ohjeistuksen mukaisesti.

 

Kuntalain ja hallintosäännön mukaan toimivallan siirto ei saa aiheuttaa kohtuutonta haittaa toiminnan jatkuvuudelle. Siirtymäkaudella voidaan noudattaa aiempaa käytäntöä, kunnes uudet ohjeet astuvat voimaan, mikä on perusteltua hakijoiden oikeusturvan ja toiminnan jatkuvuuden kannalta.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää myöntää Kelontekemän kyläyhdistys ry:lle toiminta-avustuksen vuodelle 2026. Avustuksen määrä ja maksutapa esitetään päätöksenteon yhteydessä kunnan käytössä olevien ohjeiden ja määrärahojen mukaisesti.

Perusteluna on yhdistyksen merkittävä talkootyö tapahtuman eteen sekä se, että Musiikkivestarit on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kunnan suurimmista tapahtumista sivukylillä. Lisäksi avustuksen myöntäminen perustuu aiempaan avustuskäytäntöön, jossa yhdistys on saanut kunnalta tukea tapahtuman järjestämiseen. Avustus maksetaan toteutuneita kustannuksia vastaan, ja sen käytöstä tulee raportoida kunnan ohjeistuksen mukaisesti.

 

Päätös Asia päätettiin palauttaa valmisteluun, jotta hyvinvointilautakunta voi muodostaa kokonaiskuvan kuntaan jätetyistä avustushakemuksista.

 

 Avustushakemukset käsitellään seuraavassa hyvinvointilautakunnan kokouksessa.

 

 

Hyvinvlt 11.06.2026     

91/02.05.01.00/2026  

 

 

Valmistelija Vs. kulttuurisihteeri Jaana Hokkanen

 

Kelontekemän kyläyhdistys ry järjestää vuosittain Musiikkivestarit-viikonloppua Kelontekemän kylällä. Vuonna 2026 tapahtuma järjestetään 17.–18.7.2026, ja kyseessä on tapahtuman 10-vuotisjuhlavuosi. Musiikkivestarit on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kunnan suurimmista tapahtumista sivukylillä ja kerää vuosittain runsaasti vierailijoita niin Lapista kuin muualta Suomesta. Kyläyhdistyksen toiminta perustuu talkootyöhön.

 

Juhlavuoden kunniaksi kyläyhdistys hakee Kittilän kunnalta 10 000 euron toiminta-avustusta juhlavuoden tapahtuman kustannusten kattamiseen. Avustuksella katetaan esiintymiskustannuksia, mainoskuluja, viranomaismaksuja, ruokatarjoilua talkoolaisille sekä muita tapahtuman järjestämisestä aiheutuvia juoksevia kuluja.

 

Oheisaineistona yhdistyksen hakemus, tilinpäätös- ja toimintakertomus vuodelta 2025.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää myöntää Kelontekemän kyläyhdistys ry:lle toiminta-avustusta 6.200 euroa.

Päätöksen perustelu: Hakemuksia Kittilän kunnan jakamiin toiminta- ja yleisavustuksiin on tullut enemmän kuin hyvinvointilautakunnalle on osoitettu määrärahaa. Myönnetyn avustuksen määrä on 62 % haetun avustuksen euromäärästä. Avustusten myöntämisessä on otettu huomioon tasapuolisuus, kaikille hakijoille jäävä omarahoitusosuus suhteessa avustushakemuksen suuruuteen ja että avustusta hakenut yhdistys on kittiläläinen yhdistys.

Avustus ei ole Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan mukaista valtiontukea, koska se ei vääristä kilpailua eikä vaikuta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

 

Päätös