RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Esityslista 11.06.2026/Asianro 20
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kelontekemän kyläyhdistys ry:n avustushakemus
Hyvinvlt 11.06.2026
351/02.05.01.00/2026
Valmistelija Kulttuurisihteeri Hokkanen Jaana
Kelontekemä sijaitsee Kittilän suurimman järven, Kelontekemäjärven rannalla. Kylällä toimii aktiivisesti Kelontekemän kyläyhdistys ry, joka järjestää aktiivisesti erilaisia tapahtumia ja joka hallinnoi kylällä sijaitsevaa kylätaloa.
Kelontekemän kyläyhdistys ry hakee Kittilän kunnalta 1.395,52 euron avustusta kylätalon vuoden 2025 sähkölaskuihin.
Kunnanhallitus on kokouksessaan 3.2.2026 § 37 hyväksynyt Kittilän kunnan yleiset avustusohjeet, joiden mukaan kunnanhallituksen aiemmin yhdistyksille myöntämät avustukset käsitellään jatkossa hyvinvointilautakunnassa. Kunnanvaltuuston päätöksellä (3.3.2026 § 31) kunnanhallituksen toimialueelta siirrettiin hyvinvointilautakunnalle yhteensä 236.500 euroa, josta 157.000 euroa on varattu järjestöavustuksiin.
Kelontekemän kyläyhdistys ry:n avustushakemus on oheismateriaalina.
Tilinpäätös- ja toimintakertomus ovat yhdistyksen toisen hakemuksen liitteenä.
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää myöntää Kelontekemän kyläyhdistys ry:lle avustusta 865,22 euroa.
Päätöksen perustelu: Hakemuksia Kittilän kunnan jakamiin toiminta- ja yleisavustuksiin on tullut enemmän kuin hyvinvointilautakunnalle on osoitettu määrärahaa. Myönnetyn avustuksen määrä on 62 % haetun avustuksen euromäärästä. Avustusten myöntämisessä on otettu huomioon tasapuolisuus, kaikille hakijoille jäävä omarahoitusosuus suhteessa avustushakemuksen suuruuteen ja että avustusta hakenut yhdistys on kittiläläinen yhdistys.
Avustus ei ole Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan mukaista valtiontukea, koska se ei vääristä kilpailua eikä vaikuta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |