RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Esityslista 11.06.2026/Asianro 22
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Hyvinvlt 11.06.2026
91/02.05.01.00/2026
Valmistelija Vs. kulttuurisihteeri Jaana Hokkanen
Kuivasalmen Metsästysseura ry ja Kuivasalmen ja Nilivaaran kyläyhdistys ry ovat jättäneet avustushakemuksen Rastin seuraintalon lämmitysjärjestelmän uudistamiseen.
Seuraintaloa on kunnostettu aktiivisesti kyläläisten omatoimisella työpanoksella. Pitkään, 1980-luvun puolivälistä vuoteen 2023 saakka käyttämättä ollut rakennus on nyt saatu aktiiviseen käyttöön kyläläisten yhteisen työn tuloksena.
Haettava lämpöremontti on keskeinen jatkotoimenpide tilan kehittämisessä. Sen toteutuminen mahdollistaa rakennuksen ympärivuotisen käytön sekä monipuolistaa tilan käyttömahdollisuuksia kyläyhteisön tapahtumiin ja toimintaan.
Hakijat hakevat hankkeelle avustusta yhteensä 10 700 euroa.
Kunnanhallitus on kokouksessaan 3.2.2026 § 37 hyväksynyt Kittilän kunnan yleiset avustusohjeet, joiden mukaan kunnanhallituksen aiemmin yhdistyksille myöntämät avustukset käsitellään jatkossa hyvinvointilautakunnassa. Kunnanvaltuuston päätöksellä (3.3.2026 § 31) kunnanhallituksen toimialueelta siirrettiin hyvinvointilautakunnalle yhteensä 236.500 euroa, josta 157.000 euroa on varattu järjestöavustuksiin.
Kuivasalmen Metsästysseura ry ja Kuivasalmen ja Nilivaaran kyläyhdistys ry avustushakemus ja tarvittavat liitteet on oheismateriaalina.
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää myöntää Kuivasalmen Metsästysseura ry ja Kuivasalmen ja Nilivaaran kyläyhdistys ry:lle avustusta 6634 euroa.
Päätöksen perustelu: Hakemuksia Kittilän kunnan jakamiin toiminta- ja yleisavustuksiin on tullut enemmän kuin hyvinvointilautakunnalle on osoitettu määrärahaa. Myönnetyn avustuksen määrä on 62 % haetun avustuksen euromäärästä. Avustusten myöntämisessä on otettu huomioon tasapuolisuus, kaikille hakijoille jäävä omarahoitusosuus suhteessa avustushakemuksen suuruuteen ja että avustusta hakenut yhdistys on kittiläläinen yhdistys.
Avustus ei ole Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan mukaista valtiontukea, koska se ei vääristä kilpailua eikä vaikuta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |