RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 11.06.2026/Pykälä 77
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kittilän Naisten Maanpuolustusyhdistys ry:n avustushakemus
Hyvinvlt 11.06.2026 § 77
342/02.05.01.00/2026
Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Luukko Emma
Kittilän Naisten Maanpuolustusyhdistys ry:n toimintaa ovat esimerkiksi isänmaallisten juhlien ja tilaisuuksien huomioiminen Kittilässä sekä tiedon jakaminen Naisten valmiusliiton ja MPK:n yleisiin koulutuksiin liittyen. Yhdistyksen toimintaan kuuluu myös kouluttautuminen ja erinäisiin tilaisuuksiin ja harjoituksiin osallistuminen.
Kittilän Naisten Maanpuolustusyhdistys ry on hakenut Kittilän kunnalta vuodelle 2026 toiminta-avustusta 5.000 euroa hakemuksessa mainittuihin tapahtumiin osallistumiseksi.
Kunnanhallitus on kokouksessaan 3.2.2026 § 37 hyväksynyt Kittilän kunnan yleiset avustusohjeet, joiden mukaan kunnanhallituksen aiemmin yhdistyksille myöntämät avustukset käsitellään jatkossa hyvinvointilautakunnassa. Kunnanvaltuuston päätöksellä (3.3.2026 § 31) kunnanhallituksen toimialueelta siirrettiin hyvinvointilautakunnalle yhteensä 236.500 euroa, josta 157.000 euroa on varattu järjestöavustuksiin.
Kittilän Naisten Maanpuolustusyhdistys ry:n avustushakemus on oheismateriaalina.
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää myöntää Kittilän Naisten Maanpuolustusyhdistys ry:lle avustusta 3.100 euroa.
Päätöksen perustelu: Hakemuksia Kittilän kunnan jakamiin toiminta- ja yleisavustuksiin on tullut enemmän kuin hyvinvointilautakunnalle on osoitettu määrärahaa. Myönnetyn avustuksen määrä on 62 % haetun avustuksen euromäärästä. Avustusten myöntämisessä on otettu huomioon tasapuolisuus, kaikille hakijoille jäävä omarahoitusosuus suhteessa avustushakemuksen suuruuteen ja että avustusta hakenut yhdistys on kittiläläinen yhdistys.
Päätös 2. varapuheenjohtaja Anna Hakala ilmoitti olevansa esteellinen yhteisöjäävin perusteella ja hän poistui kokouksesta klo 17:50-17:55 tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Hän ei osallistunut asiasta käytävään keskusteluun eikä päätöksentekoon.
Hyvinvointilautakunta päätti, että Kittilän Naisten Maanpuolustusyhdistys ry:lle ei myönnetä haettua avustusta, koska yhdistykselle on jo myönnetty 2 000 euroa avustusta yhdistyksen toimintasuunnitelman mukaisesti.
Päätöksen perustelu: Hakemuksia Kittilän kunnan jakamiin toiminta- ja yleisavustuksiin on tullut enemmän kuin hyvinvointilautakunnalle on osoitettu määrärahaa. Avustuksen myöntämisessä on huomioitu yhdistyksen toiminnan laajuuden ja vaikuttavuuden lisäksi yhdistyksen taloudellinen tila sekä käytettävissä olevat määrärahat, kaikkien avustushakemusten kokonaisuus ja hakijoiden tasapuolinen kohtelu.
Kittilän Naisten Maanpuolustusyhdistys ry:n toiminta edistää kuntalaisten hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä tukee Kittilän kuntastrategian tavoitteita. Toiminta on säännöllistä, yleishyödyllistä ja kohdistuu myös suoraan vähävaraisiin kuntalaisiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |