Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 11.06.2026/Pykälä 61


 

Pulju-Lompolo Erämaakylät ry:n avustushakemus

 

Hyvinvlt 11.06.2026 § 61  

91/02.05.01.00/2026  

 

 

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Luukko Emma

 

Pulju-Lompolo Erämaakylät ry on jo useana vuonna järjestänyt kesäjuhlan, joka on vuosi vuodelta kasvattanut osallistujamääräänsä. Kesäjuhla on kunnan pohjoisten kylien niin vakituisten kuin vapaa-ajan asukkaidenkin odotettu, yhteisöllinen tapahtuma.

 

Pulju-Lompolo Erämaakylät ry hakee Kittilän kunnalta 3.000 euron kohdeavustusta vuodelle 2026 kesäjuhlan järjestämisestä aiheutuvien hankintojen ja esiintyjistä koituvien kustannusten kattamiseen.

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 3.2.2026 § 37 hyväksynyt Kittilän kunnan yleiset avustusohjeet, joiden mukaan kunnanhallituksen aiemmin yhdistyksille myöntämät avustukset käsitellään jatkossa hyvinvointilautakunnassa. Kunnanvaltuuston päätöksellä (3.3.2026 § 31) kunnanhallituksen toimialueelta siirrettiin hyvinvointilautakunnalle yhteensä 236.500 euroa, josta 157.000 euroa on varattu järjestöavustuksiin.

 

Pulju-Lompolo Erämaakylät ry:n avustushakemus on oheismateriaalina.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää myöntää Pulju-Lompolo Erämaakylät ry:lle avustusta 1.860 euroa. Ennen kuin avustus maksetaan, yhdistyksen on toimitettava hakemuksesta puuttuvat liitteet kuntaan.

Päätöksen perustelu: Hakemuksia Kittilän kunnan jakamiin toiminta- ja yleisavustuksiin on tullut enemmän kuin hyvinvointilautakunnalle on osoitettu määrärahaa. Myönnetyn avustuksen määrä on 62 % haetun avustuksen euromäärästä. Avustusten myöntämisessä on otettu huomioon tasapuolisuus, kaikille hakijoille jäävä omarahoitusosuus suhteessa avustushakemuksen suuruuteen ja että avustusta hakenut yhdistys on kittiläläinen yhdistys.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta päätti myöntää Pulju-Lompolo Erämaakylät ry:lle avustusta 2.000 euroa. Avustuksen maksamisen edellytyksenä on, että yhdistys toimittaa hakemuksesta puuttuvat avustusohjeiden mukaiset liitteet kuntaan.

Päätöksen perustelu: Hakemuksia Kittilän kunnan jakamiin toiminta- ja yleisavustuksiin on tullut enemmän kuin hyvinvointilautakunnalle on osoitettu määrärahaa. Avustuksen myöntämisessä on huomioitu yhdistyksen toiminnan laajuuden ja vaikuttavuuden lisäksi yhdistyksen taloudellinen tila sekä käytettävissä olevat määrärahat, kaikkien avustushakemusten kokonaisuus ja hakijoiden tasapuolinen kohtelu.

Pulju-Lompolo Erämaakylät ry:n järjestämä kesäjuhla on vakiintunut tapahtuma, joka vahvistaa kylien yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja elinvoimaisuutta. Tapahtuma kokoaa yhteen alueen vakituisia ja vapaa-ajan asukkaita sekä tukee kyläalueiden yhteisöllistä toimintaa.