Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 11.06.2026/Pykälä 62


 

Kittilän ihmiset ry:n avustushakemus

 

Hyvinvlt 11.06.2026 § 62  

91/02.05.01.00/2026  

 

 

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Luukko Emma

 

Kittilän ihmiset ry:n toiminnan keskiössä on kylien ikäihmisten aktivoiminen ja sitä kautta yksinäisyyden ja syrjäytymisen ehkäisy. Toiminta on tarkoitettu yli 65-vuotiaille, kittiläläisille yhdistyksen jäsenille. Yhdistyksen toimintaan sisältyy esimerkiksi kuntoilua, tapaamisia eri aiheiden ympärillä, verkostoitumista ja vertaistukea.

 

Yhdistyksen toiminnan rahoitus muodostuu jäsenmaksuista sekä yrityksiltä ja yhteisöiltä saadusta tuesta sekä Kittilän kunnan myöntämästä avustuksesta. Kittilän ihmiset ry on hakenut Kittilän kunnalta avustusta toiminnalleen vuodelle 2026. Vuoden 2026 toimintasuunnitelmassaan yhdistys mainitsee kunnalta saatavan tuen kohdentuvan yhdistyksen jäsenten niin henkiseen kuin fyysiseen ”liikuttamiseen”.

 

Kittilän ihmiset ry:n ikäihmisten liikunta- ja kulttuuriaktiviteetteihin haettu avustuksen määrä on 20.000 euroa.

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 3.2.2026 § 37 hyväksynyt Kittilän kunnan yleiset avustusohjeet, joiden mukaan kunnanhallituksen aiemmin yhdistyksille myöntämät avustukset käsitellään jatkossa hyvinvointilautakunnassa. Kunnanvaltuuston päätöksellä (3.3.2026 § 31) kunnanhallituksen toimialueelta siirrettiin hyvinvointilautakunnalle yhteensä 236.500 euroa, josta 157.000 euroa on varattu järjestöavustuksiin.

 

Kittilän ihmiset ry:n avustushakemus on oheismateriaalina.

 

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää myöntää Kittilän ihmiset ry:lle avustusta 12.400 euroa.

Päätöksen perustelu: Hakemuksia Kittilän kunnan jakamiin toiminta- ja yleisavustuksiin on tullut enemmän kuin hyvinvointilautakunnalle on osoitettu määrärahaa. Myönnetyn avustuksen määrä on 62 % haetun avustuksen euromäärästä. Avustusten myöntämisessä on otettu huomioon tasapuolisuus, kaikille hakijoille jäävä omarahoitusosuus suhteessa avustushakemuksen suuruuteen ja että avustusta hakenut yhdistys on kittiläläinen yhdistys.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta päätti myöntää Kittilän ihmiset ry:lle 20.000 euroa avustusta.

Päätöksen perustelu: Hakemuksia Kittilän kunnan jakamiin toiminta- ja yleisavustuksiin on tullut enemmän kuin hyvinvointilautakunnalle on osoitettu määrärahaa. Avustuksen myöntämisessä on huomioitu yhdistyksen toiminnan laajuuden ja vaikuttavuuden lisäksi yhdistyksen taloudellinen tila sekä käytettävissä olevat määrärahat, kaikkien avustushakemusten kokonaisuus ja hakijoiden tasapuolinen kohtelu.

Kittilän ihmiset ry:n toiminta tukee ikääntyneiden kuntalaisten hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä ehkäisee yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Yhdistyksen järjestämä liikunta-, kulttuuri- ja virkistystoiminta on laajaa, säännöllistä ja kohdistuu merkittävään määrään kuntalaisia. Toiminta edistää Kittilän kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteita sekä täydentää osaltaan kuntalaisille tarjolla olevia palveluja.