Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Esityslista 10.06.2026/Asianro 7


 

Koululautakunnan kokousaikataulu syksy 2026

 

Koululk 10.06.2026     

621/00.01.02/2025  

 

 

Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 147 §:n mukaan toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättämänä aikana ja paikassa.

 

Kokous pidetään myös, kun puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

 

Hallintosäännön 148 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtaja.

 

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.

 

Kokouskutsu lähetetään jäsenille sekä varajäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus toimielimen päättämällä tavalla.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri

 

Päätösehdotus Koululautakunta päättää, että lautakunta kokoontuu vuoden 2026 syyskauden aikana seuraavasti:

19.8.2026 klo 13:00
9.9.2026 klo 13:00
7.10.2026 klo 13:00
18.11.2026 klo 13:00
9.12.2026 klo 13:00

Koululautakunnan kokouskutsu ja esityslista tulee julkaista sähköisessä kokouspalvelussa vähintään viisi (5) päivää ennen koululautakunnan kokousta kullekin jäsenelle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Viikonlopun päivät sisältyvät laskennallisiin päiviin.

Esityslistat lähetetään sähköpostilla lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja kunnanjohtajalle sekä julkaistaan kunnan www-sivuille.

Lautakunnan kokouksen pöytäkirja tarkistetaan kokouksessa päätettynä ajankohtana ja pidetään nähtävänä kunnanvirastolla pöytäkirjantarkistusta seuraavana arkipäivänä. Pöytäkirja julkaistaan myös kunnan www-sivuilla.

 

Päätös