Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.08.2026/Pykälä 264


 

Valtuustoaloite nopeusvalvontakameroiden saamiseksi kantatielle 79 Rauhalan kylän kohdalle

 

Kvalt 15.06.2026 § 74 

 

Valtuutettu Ahti Ovaskainen jätti yhteensä viidentoista (15) valtuutetun/varavaltuutetun allekirjoittaman seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

”Valtuustoaloite: Nopeusvalvontakamerat kantatie 79 Rauhala

 

Rauhalan kylän kohdalle on asennettu kaksi nopeusnäyttötaulua, mutta nopeudet eivät ole merkittävästi hiljentyneet, ja tie on edelleen turvaton kevyelle liikenteelle. Aiemmin on tehty valtuustoaloite kevyen liikenteen väylän rakentamiseksi Rauhalan kylän kohdalle, mutta asia ei ole edennyt. Liikennemäärät ovat lisääntyneet ja kylän väkimäärä kasvaa, joten Elinvoimakeskuksen ja Väyläviraston kanssa yhteistyössä tulisi selvittää mahdollisuus saada nopeusvalvontakamerat kantatielle 79 Rauhalan kylän kohdalle.”

 

Päätös Valtuuston puheenjohtaja Marita Toivanen totesi, että aloite liitetään pöytäkirjaan ja lähetetään kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Khall 11.08.2026 § 264  

373/08.00.00/2026  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kurula, puh. 040 595 7597

 

Ottaen huomioon aloitteen sisältö, tarkoituksenmukaisinta on lähettää aloite tekniselle toimelle valmisteltavaksi. Vastuuhenkilöinä toimivat tekninen johtaja ja tiemestari.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen tekniselle toimelle valmisteltavaksi. Vastuuhenkilöinä toimivat tekninen johtaja ja tiemestari.

 

Päätös Päätökseksi tuli kunnanjohtajan esitys.