Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.08.2026/Pykälä 242


 

Tiehankerahaston kartuttaminen Ounastähti kehittämiskuntayhtymän vuoden 2025 ylijäämän palautuksesta

 

Khall 11.08.2026 § 242  

432/02.05.05/2023  

 

 

Valmistelija Controller Tuija Lång, puh. 040 672 4257

 

 Kittilän kunnanvaltuusto päätti 27.11.2023 § 88 tiehankerahaston perustamisesta. Tiehankerahaston sääntöjen 2 §:n mukaan rahastoa kartutetaan Ounastähti kehittämiskuntayhtymästä saatavilla ylijäämän palautuksilla ja valtuusto päättää erikseen vuosittain, kuinka suuri osuus Ounastähden ylijäämän palautuksesta siirretään rahastoon. Rahastoon on sijoitettu yhteensä 1.514.500 euroa ja varat on sijoitettu valtuuston hyväksymien kunnan rahoitus- ja sijoitustoiminnan perusteiden mukaisesti.

 

 Ounastähti kehittämiskuntayhtymä on 15.6.2026 maksanut kunnalle 826.064 euroa palautusta vuoden 2025 tilikauden ylijäämästä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että Ounastähti kehittämiskuntayhtymän vuoden 2025 ylijäämän palautuksesta siirretään Tiehankerahastoon 500.000 euroa.

 

Päätös Päätökseksi tuli kunnanjohtajan esitys.