Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.08.2026/Pykälä 269


 

Kansalaisopiston opettajien matkakorvauksien korvaaminen lukuvuosina 2026-2027 ja 2027-2028

 

Khall 11.08.2026 § 269  

409/01.00.01/2026  

 

 

Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri, puh. 040 705 7486

 

Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 1.8.2022 voimaan tulleet muutokset muuttivat tuntuvasti kansalaisopiston opettajien matkakorvauksia. Opettajien omavastuuosuus opetusmatkasta oli aiemmassa sopimuksessa 6 km/suunta, nykyisin voimassaolevassa OVTES:ssa omavastuuosuus on 20 km/suunta.

 

Kunnanhallituksen päätöksen (Khall 10.09.2024 § 313) mukaisesti Kittilän kunta/Revontuli-Opisto on maksanut tuntiopettajille matkakorvausta kaksi edellistä lukuvuotta (2024-2025 ja 2025-2026) entisen virkaehtosopimuksen mukaisesti eli niin, että kilometrikorvauksesta vähennetään 6 km/suunta (omavastuuosuus). Kunnanhallituksen tuntiopettajien matkakorvauksia koskevan päätöksen mukainen määräaika päättyy 31.7.2026.

 

Tällä hetkellä voimassa olevan OVTES 19§ Matkakustannusten korvaukset (voimaan 1.8.2022) maksettaisiin seuraavasti:

 

Tuntiopettajan oikeus matkakustannusten korvauksiin määräytyy KVTES:n ao. määräysten mukaan, kuitenkin seuraavin poikkeuksin. Tuntiopettajalle maksetaan matkakustannusten korvaukset tuntiopettajan asunnosta tai toimipaikasta opiston työpisteeseen kuitenkin enintään siltä osin kuin matka ylittää kaksikymmentä kilometriä. Samoin perustein korvataan matka takaisin"

 

Revontuli-Opistossa keväällä 2026 tehdyn tarkastelulaskelman mukaan vanhassa OVTES:sa pysymisen myötä matkakustannukset olisivat vuositasolla noin 25 000 euroa korkeammat kuin uuden OVTES:n mukaan. Tästä Kittilän kunnan osuus on noin 14 000 euroa, Sodankylän 10 000 euroa ja Enontekiön 1000 euroa. Suhteutettuna opiston 1,6 miljoonan euron toimintakuluihin summat ovat suhteellisen pieniä.  

 

Kuten aiemman Kittilän kunnanhallituksen päätöksen perusteluissa on mainittu, opistojen tuntiopettajien matkakorvauksella on tärkeä merkitys osaavien, innokkaiden ja pätevien tuntiopettajien rekrytoinnissa. Tunturi-Lapin kunnista Muonion ja Kolarin kansalaisopistot ovat maksaneet Revontuli-Opston tapaan tuntiopettajien matkaorvauksia entisen työehtosopimuksen mukaan ja ovat esittämässä, että  jatkavat edelleen nyt käytössä olevaa käytäntöä.

 

Revontuli-Opiston toiminta-alue on poikkeuksellisen laaja ja tuntiopettajien matkat ovat Revontuli-Opiston alueella erittäin pitkiä, Kittilän, Sodankylän ja Enontekiön sivukyliin on opettajilla matkaa kymmenistä kilometreistä jopa yli sataan kilometriin. Opettajien liikkuminen omilla autoillaan on välttämätöntä, koska lähes kaikki opettajamme kuljettavat mukanaan moninaisia opetusmateriaaleja ja -välineitä. Joukkoliikenteen hyödyntäminen alueellamme on käytännössä mahdotonta.

 

Tuntiopettajat opettavat Revontuli-Opiston tunneista yli 85 %. Matkakorvausten omavastuun nousu heikentäisi merkittävästi opiston mahdollisuuksia taata laadukas, yhdenvertainen ja tasa-arvoinen opetus- ja kurssitarjonta varsinkin sivukylissä.

 

Uusi virkaehtosopimus mahdollistaa paikallisen sopimuksen tekemisen. Kun työnantaja esittää työehtosopimusta parempaa korvausta, paikallisia neuvotteluja ei välttämättä tarvita. OAJ:n pääluottamusmiehen kanssa on käyty keskustelut asiasta hyvässä yhteisymmärryksessä.

 

Vuoden 2026 talousarviossa kansalaisopiston matkakustannuskorvauksiin on varattu määräraha alemman omavastuukilometrimäärän mukaisesti.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kunnanjohtaja:
1. Kittilän kunta/Revontuli-Opisto maksaa tuntiopettajille matkakorvausta seuraavat kaksi lukuvuotta (2026-2027 ja 2027-2028) entisen virkaehtosopimuksen mukaisesti eli niin, että asunnon tai toimipaikan ja työpaikan välisestä kilometrikorvauksesta vähennetään 6 km/suunta (omavastuuosuus).

2. Kittilän kunta ottaa tarvittaessa lukuvuosina 2028-2029 ja 2029-2030 käyttöön asteittaisen siirtymisen uuden virkaehtosopimuksen mukaiseen kilometrikorvausten omavastuuosuuteen.

 

Päätös Päätökseksi tuli kunnanjohtajan esitys.