Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.08.2026/Pykälä 245


 

Kittilän kunnan lausunto Amplus Kodit Oy:n vapautushakemukseen aravarajoitusasiassa (Suvannoisentie 45)

 

Khall 11.08.2026 § 245  

399/10.03.02.02/2026  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kurula

 

Amplus Kodit Oy on tehnyt vapautushakemuksen aravarajoitus sääntelyn purkamiseksi kohteessa Suvannoisentie 45.

 

Kittilän kunnalta pyydetään lausuntoa asiaan.

 

Kittilän kunta lausuu, että vastaavanlainen hakemus on käsitelty 9.5.2023 kh § 182 kokouksessa. Tuolloin kunta lausunnoossaan ei puoltanut hakemusta. Hakija viittaa vähenevään asukasmäärään. Kittilän asukasmäärä on ollut kasvussa ja kasvaa edelleen.

 

Kittilän kunnan kokonaisväestön määrä kasvaa. Kunnan väkiluku on kasvanut noin sadalla henkilöllä joka vuosi viimeisten vuosien aikana. Väkiluku 31.12.2023 oli 6629 henkilöä. Vuoden 2024 lopussa oli 6837 henkilöä ja vuoden 2025 lopussa 6979 henkilöä.

 

Kittilän kirkonkylällä ja Sirkassa on pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista.


Kittilän kunta toteaa, että päätöksentekijä asiassa on ARA. Kittilän kunta kunnan asuntotilanteesta yleisellä tasolla toteaa ARA:n suuntaan, että se tukisi jatkossa kohtuuhintaista asuntotuotantoa myöntämällä rahoitukseen tukea Kittilän alueen hankkeisiin. Tarve on keskeinen kasvukunnassa, jossa asuntotuotanto on keskeinen tekijä kasvun mahdollistajana. Kittilän kunta ei puolla Avara Amplus Oy:n hakemusta edellä mainituin perustein.

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kittilän kunta toteaa, että päätöksentekijä asiassa on ARA. Kittilän kunta kunnan asuntotilanteesta yleisellä tasolla toteaa ARA:n suuntaan, että se tukisi jatkossa kohtuuhintaista asuntotuotantoa myöntämällä rahoitukseen tukea Kittilän alueen hankkeisiin. Tarve on keskeinen kasvukunnassa, jossa asuntotuotanto on keskeinen tekijä kasvun mahdollistajana. Kittilän kunta ei puolla Avara Amplus Kodit Oy:n hakemusta edellä mainituin perustein.

 

Päätös Päätökseksi tuli kunnanjohtajan esitys.