Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 60


 

Kittilän kunnan koulukuljetuksien, työmatkaliikenteen, Meän Pirssin kuljetuksien ja harrastebussilinjan hankinta 1.8.2024-31.7.2027

 

Koululk 18.06.2024 § 60  

365/02.08.01/2024  

 

 

Valmistelija Vs. sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri

 

Kittilän kunnan koulukuljetukset, Meän Pirssin kuljetukset, työmatkaliikenne ja harrastebussilinja on kilpailutettu. Hankinta on toteutettu voimassa olevan hankintalainsäädännön ja Kittilän kunnan hankintaohjeen mukaisesti. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta, kokonaisarvoltaan lähes miljoona euroa. Kilpailuttamisprosessin on hoitanut toimeksiantona suunnittelu - ja konsultointiyritys Ramboll Finland Oy. Tarjouspyyntö kokonaisuudessaan koski asiointi- ja koululaiskuljetusten hoitamista joukkoliikenneluvan tai taksiluvan nojalla sopimuskaudella 1.8.2024-31.7.2027.

 

Tarjouspyynnössä hankittavat koululais- ja asiointiliikenteen reitit on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä "tarjouspyynnön palvelukuvaus", ja ne ovat seuraavat:

 

Kohde 1:   Kittilä - Kuusajoki - Siitonen - Hormakumpu - Tepsa -
 Kelontekemä

Kohde 2:   Kallo - Jauhojärvi - Kaukonen

Kohde 3:   Vierelä - Hanhimaa - Rautuskylä - Köngäs - Sirkka

Kohde 4:   Sirkka - Köngäs - Rautuskylä - Hanhimaa - Vierelä

Kohde 5:   Köngäs - Rauduskylä - Hanhimaa

Kohde 6:   Pulju - Tepasto

Kohde 7:   Sirkka - Tepasto - Ranta - Puksuvaara - Pulju

Kohde 8:   Tepasto - Pulju

Kohde 9:   Levin ympärystie

Kohde 10: Taalovaara - Sirkka

Kohde 11: Sirkka - Taalovaara

Kohde 12: Rauhala - Sirkka

Kohde 13: Jeesiöjärvi - Kenttälä - Siitonen - Majavakumpu - Kittilä

Kohde 14: Kittilä - Pakatti - Kiistala

Kohde 15: Kittilä - Kenttälä - Jeesiöjärvi

Kohde 16: Alakylän koulu - Kinisjärvi

Kohde 17: Tainio - Helppi - Alakylä

Kohde 18: Kittilän pohjoispuoli - Kittilä

Kohde 19: Kittilän pohjois- ja eteläpuoli

Kohde 20: Kätkäjärvi - Tievantie - Kätkärannantie - Sirkka

Kohde 21: Rillanpolku - Inarintie

Kohde 22: Meän Pirssi: Hanhimaa - Lintula - Kiistala - Siitonen -

 Kittilä - Siitonen - Kiistala - Lintula - Hanhimaa

Kohde 23: Meän Pirssi: Molkojärvi-Kittilä-Molkojärvi

Kohde 24: Meän Pirssi: Kelontekemä - Tepsa - Kittilä - Tepsa -

 Kelontekemä

Kohde 25: Meän Pirssi: Kallo - Kaukonen - Kittilä - Kaukonen -

 Kallo

Kohde 26: Meän Pirssi: Kuljetukset Kittilän keskustan ympäristössä

Kohde 27: Meän Pirssi: Raattama - Rauhala - Kittilä - Rauhala -

 Raattama

Kohde 28: Meän Pirssi: Pulju - Lompolo - Tepasto - Köngäs - Kittilä -

 Köngäs - Tepasto - Lompolo - Pulju

Kohde 29: Työmatkaliikenne: Molkojärvi - Kittilä - Molkojärvi

Kohde 30: Alppikoulun harrastebussilinja

 

Ennen varsinaista kilpailutusta toteutettiin markkinakartoitus, jonka yhteydessä potentiaalisille tarjoajille järjestettiin markkinavuoropuhelutilaisuus 15.4.2024 Kittilän kunnantalolla. Markkinavuoropuhelutilaisuus oli avoin kaikille, mutta sinne kutsuttiin erillisellä kutsulla myös kaikki kuluvalla sopimuskaudella kuljetuksia hoitavat liikennöitsijät. Tilaisuuteen oli mahdollista osallistua myös etäyhteyksin.

 

Hankinnasta on ilmoitettu 26.4.2024 työ- ja elinkeinoministeriön julkisten hankintojen sähköisessä ilmoituspalvelussa (HILMA), Euroopan yhteisöjen virallisen lehden täydennysosassa (TED-tietokanta) sekä Tarjouspalvelu.fi -portaalissa. Hankinta toteutettiin avoimella hankintamenettelyllä.

Hankintaan liittyvät asiakirjat ovat olleet tarjouksentekoaikana saatavilla sähköisesti täydellisinä, rajoituksetta ja maksutta osoitteessa https://tarjouspalvelu.fi/kittila. Tarjoukset tuli jättää sähköisesti Tarjouspalvelu.fi -portaalissa.

 

Tarjouspyyntöä koskevat kysymykset tuli lähettää Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalista 14.5.2024 klo 14.00 mennessä. Kysymyksiä ei määräaikaan mennessä tullut.

 

Määräaikaan 31.5.2024 klo 12.00 mennessä toimitettiin 14 eri tarjoajan tarjoukset. Tarjoukset avattiin, ja avaamisesta laadittiin avauspöytäkirja 31.5.2024. Kaikki tarjoajat ilmoittivat tarjouspyynnön mukana olevalla ESPD lomakkeella täyttävänsä tarjouskilpailun vaatimat kelpoisuusehdot.

 

Kilpailutuksen valmistelussa on kiinnitetty erityistä huomioita muun muassa liikennöintiin käytettävän ajoneuvokaluston laatuun huomioiden lain puhtaista ajoneuvoista (740/2021). Nämä seikat on huomioitu niin tarjouspyynnöissä kuin myös määriteltäessä tarjouskilpailun ratkaisuperusteita.Tarjouskilpailu ratkaistaan määräaikaan mennessä saapuneiden tarjousten kesken, jotka täyttävät tarjouspyynnössä asetetut ehdot ja ovat tarjouspyynnön mukaisia. Tarjouspyynnössä valintakriteerit painoarvoineen olivat: päivähinta  85 %, muutoskilometrin hinta 5 % ja ajoneuvojen päästöluokka/käyttövoima 10 %. Käyttövoimasta annetut pisteet perustuvat ns. puhtaiden ajoneuvojen direktiivin vaatimuksien huomioimiseen.

 

Oheismateriaalina tarjouspyyntö, tarjousten avauspöytäkirja ja tarjousvertailu.

 

Muu materiaali on nähtävillä kokouksessa.

 

Esittelijä Vs. sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri

 

Päätösehdotus Koululautakunta päättää esittää edelleen kunnanhallitukselle päätettäväksi

1) että Kittilän kunta hankkii ja valitsee tarjouspyynnön mukaan Kittilän kunnan koulukuljetuksiin, työmatkaliikenteeseen, Meän Pirssi -kuljetuksiin ja harrastebussilinjalle sopimuskaudella 1.8.2024-31.7.2027 oheismateriaalina olevan tarjousvertailun mukaisesti kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antaneet yrittäjät seuraavasti:

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

2) että mikäli sopimuksien laatimisen yhteydessä ilmenee joidenkin kohteiden osalta tarvetta vaihtaa reittikohtainen liikennöitsijä, varasijalla kuljetuksien hankinnassa on tarjousvertailun mukaisesti seuraavaksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jättänyt tarjoaja.

 

Päätös Tauko pidettiin klo 13:22-13:25.

Esitys hyväksyttiin.

Tämän pykälän osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.