Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.08.2025 klo 12:30 - 15:53 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
251   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen
252   Pöytäkirjan tarkastaminen
253   Kunnanvaltuuston kokouksen 23.6.2025 laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano
254   Kunnanhallituksen jäsenten nimeäminen koko kuntaa koskevan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman valmistelua koordinoivaan työryhmään
255   Luottamusedustajakorvauksen korottaminen määräajaksi siirryttäessä tasopalkkajärjestelmään
256   Valtuustoaloite - Paikallisliikenteen perustaminen välille Kittilä - Levi
257   Valtuustoaloite koirapuistosta Kaukosen kylälle
258   Valtuustoaloite hygieniapassikoulutuksen järjestämiseksi
259   Lisämääräraha Hotelli Kittilästä vuokrattuihin tiloihin rakennettujen toimistotilojen kustannusten kattamiseksi
260   Esihenkilöiden 360-arvioinnin tulokset
261   Työhyvinvointikyselyn 2025 ja Pulssi-kyselyiden tulokset
262   Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kaivosmineraaliverolain muuttamisesta Dnro VN/7167/2024
263   Yhtymäkokousedustajan ja varaedustajan valinta Ounastähti Kehittämiskuntayhtymän ylimääräiseen yhtymäkokoukseen 3.9.2025, hallituksen jäsenehdokkaiden ja varajäsenehdokkaiden sekä ta...
264   Suostumus rakentamattoman tontin edelleen luovutukseen (Akanrovan asemakaava-alue kortteli 1044)
265 Tilusvaihto Kittilän kunta ja Tornator Oyj (Taalojärven alueen asemakaava)
266 Tonttivaraus Ylä-Levin asemakaava kortteli 1164 tontti 1
267 Tonttivaraus Ylä-Levin asemakaava kortteli 1165 tontti 4
268 Tonttivaraus Ylä-Levin asemakaava kortteli 1165 tontti 3
269 Tonttivaraus Ylä-Levin asemakaava kortteli 1165 tontti 2
270 Tonttivaraus Ylä-Levin asemakaava kortteli 1165 tontti 1
271 Tonttivaraus Ylä-Levin asemakaava kortteli 1160 tontti 1
272 Tonttivaraus Ylä-Levin asemakaava kortteli 1161 tontti 1
273 Tonttivaraus Ylä-Levin asemakaava kortteli 1162 tontti 1
274 Tonttivaraus Ylä-Levin asemakaava kortteli 1162 tontti 2
275 Tonttivaraus Ylä-Levin asemakaava kortteli 1162 tontti 3
276 Tonttivaraus Ylä-Levin asemakaava kortteli 1163 tontti 3
277 Tonttivaraus Ylä-Levin asemakaava kortteli 1163 tontti 4
278 Tonttivaraus Ylä-Levin asemakaava kortteli 1163 tontti 5
279   Otto-oikeuden käyttäminen lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksiin/Käsittely Khall 5.8.2025
280   Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat/tiedoksi annettavat asiat
281   Ostotarjouksen tekeminen kiinteistöstä Harjula

Osallistuja Tehtävä
Nikkinen Jouko Puheenjohtaja
Nevalainen Aki 1. varapuheenjohtaja
Niittyvuopio Aslak 2. varapuheenjohtaja
Keskitalo Anja jäsen
Kyrö Reijo jäsen
Moksi Aila jäsen
Nevalainen Paula jäsen
Paksu Janne jäsen
Toivanen Marita kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Rajala Pekka kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja
Salonen Tarmo kunnanvaltuuston 2. varapuheenjohtaja
Kurula Timo Kunnanjohtaja
Kaunismaa Katja tekninen sihteeri
Jänkälä Roni
Vesterinen Minna

Nähtävilläolo
Tämä pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, kunnan verkkosivuille (www.kittila.fi)
Alkaen 07.08.2025