RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.11.2025/Pykälä 442
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kiinteistön Järvenpää ostaminen
Khall 18.11.2025 § 442
582/10.00.01/2025
Valmistelija Maanmittausteknikko Veli-Matti Virtanen, puh. 040 581 1889
Kiinteistöä Järvenpää 261-409-20-9 on tarjottu kunnalle ostettavaksi.
Kiinteistörekisterin mukaan kiinteistön pinta-ala on 344,3 ha. Kiinteistöön kuuluu kaksi palstaa, joista toinen palsta sijaitsee Kätkätunturissa ja toinen palsta Uuselän länsi- ja koillispuolella.
Kiinteistöön kohdistuu Levin ympäristön osayleiskaava.
Yleiskaavassa kiinteistön Kätkätunturin palstaan kohdistuu yleiskaavamerkinnät: Retkeily- ja ulkoilualue (VR-1), Maa- ja metsätalousalue (M), Maa- ja metsätalousalue, jolla ulkoilun ohjaamistarvetta (MU) sekä Suojelualue (S-1/k), jonka lisämerkintä Maisemallisesti arvokkaaseen kokonaisuuteen lakialueina kuuluvat suojelualueet. MRL 41.2 § mukaisesti ympäristön arvoja heikentävät toimenpiteet on kielletty. Alue varataan kunnan tarpeisiin. Lisäksi palstaan kohdistuu osittain merkintä Tärkeä vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue (pv).
Yleiskaavassa kiinteistön Uuselän palstaan kohdistuu yleiskaavamerkinnät: Retkeily- ja ulkoilualue (VR-1) ja Maa- ja metsätalousalue, jolla ulkoilun ohjaamistarvetta (MU) sekä osittain merkintä Tärkeä vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue (pv).
Kätkätunturin palsta rajoittuu sen eteläpuolella sijaitseviin Kittilän kunnan omistamiin kiinteistöihin 261-409-20-20 ja 261-409-20-21, koillispuolella kiinteistöön 261-409-64-0 sekä pohjoiskulmassa kiinteistöihin 261-409-19-12 ja 261-409-1-47.
Kiinteistön omistajat ovat toimittaneet kunnalle Metsänhoitoyhdistys Metsä-Lapin laatiman metsäarvion kiinteistöstä. Kiinteistöä tarjotaan kunnalle ostettavaksi 621 233 euron kauppahinnalla. Kauppahinnassa on huomioitu vähennyksenä metsäarvion kuviot 70, 71 ja 72, jotka eivät enää kuulu nyt myytävänä olevaan kiinteistöön 261-409-20-9.
Oheismateriaalina kiinteistön myyntitarjous, kartat kiinteistöstä, Metsänhoitoyhdistyksen lausunto metsän arvosta sekä liitteenä lainhuutotodistus.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ostaa 621 233 euron kauppahinnalla kiinteistön Järvenpää 261-409-20-9.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |