RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tunturi-Lapin ja Pellon työllisyysaluejaosto
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 49
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tukien myöntämisen linjaaminen
Työlljao 02.09.2025 § 33
Valmistelija Työllisyysalueen johtaja Tero Hyttinen, puh. 040 355 1551
Vuodelle 2025 oli valtion TE-palveluiden toimesta sidottu huomattava osa määrärahoista. Tämän johdosta työllisyysalueella ei ole voitu tehdä uusia palkkatukipäätöksiä lainkaan vuoden 2025 aikana. Aiemmin linjatun mukaisesti vuonna 2025 on myönnetty yli 55-vuotiaiden työllistämistukea, alentuneesti työkykyisten palkkatukea jatkopäätöksiin vuoden 2025 ajalle sekä yrittäjäksi ryhtyville starttirahaa.
Palkkatukityöllistämisestä on tullut työllisyysalueen kuntien näkökulmasta tehoton väline vaikuttaa kuntien osarahoittaman työttömyysturvan maksuosuuksiin mm., koska palkkatuetun työn osalta ei kerry työttömyysturvan työssäoloehtoa pl. alentuneesti työkykyiset sekä yli 60 vuotiaat pitkäaikaistyöttömät, joilla työssäoloehtoa kertyy 10 ensimmäisen työssäolokuukauden jälkeen 75 % työajasta.
Tämän vuoksi on tarkoituksenmukaista siirtää vuoden 2026 osalta palkkatukimäärärahoista 450 000 euroa käytettäväksi kuntien omien työllisyysohjelmien rahoittamiseen.
Työllisyysalueen osalta palkkatukea olisi osaavan työvoiman saatavuuden turvaamisen näkökulmasta järkevää myöntää oppisopimuskoulutuksiin yrityksille ja hyvinvointialueelle. Yli 55 vuotiaiden työllistämistukea on lakisääteisesti myönnettävä siihen oikeutetuista työttömistä ja starttiraha on tärkeä keino tukea alueen elinvoimaisuutta edesauttamalla yritystoiminnan kehittymistä.
Esittelijä Työllisyysalueen johtaja Hyttinen Tero
Päätösehdotus Työllisyysalue voi käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa myöntää nyt myös palkkatukea oppisopimuskoulutuksiin laissa työvoimapalveluiden järjestämisestä 380/2023 säädetyin edellytyksin.
Päätös Työllisyysalue voi käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa myöntää yrityksille ja hyvinvointialueelle palkkatukea oppisopimuskoulutuksiin laissa työvoimapalveluiden järjestämisestä 380/2023 säädetyin edellytyksin.
Työlljao 25.11.2025 § 49
337/02.02.00/2025
Valmistelija Työllisyysalueen johtaja Tero Hyttinen, puh. 040 355 1551
Talousarvion valmistelun yhteydessä on Muonion ja Pellon kuntien taholta nostettu esiin ns. aiheuttamisperiaatteen ottamisen kustannusten jaon pohjaksi etenkin palkkatuen käytön osalta. Asiaa on käsitelty Kittilän kunnanhallituksen kokouksessa 18.11.2025 asiakohdassa 558/00.04.01/2025.
Kunnanhallitus on päättänyt esittää Kittilän kunnanvaltuustolle sekä Enontekiön, Muonion, Kolarin ja Pellon kunnanvaltuustoille yhteistoimintasopimuksen muuttamista niin, että osa työllisyysalueen kustannuksista kohdennetaan palvelun kustannuksia aiheuttaneen henkilöasiakkaan työvoimaviranomaisen asiakastietojärjestelmässä olevan asuinkunnan perusteella.
Edelleen Kittilän kunnanhallitus esittää Kittilän kunnanvaltuustolle osana vastuukunnan talousarvioprosessia siirtymistä aiheuttamisperiaatteeseen 1.1.2026 lähtien palkkatukien osalta. Päätösesitys on ehdollinen ja vaatii, että kaikki sopimuskunnat päättävät sopimusmuutoksesta.
Mikäli kunnat muuttavat sopimusta yhteisestä toimielimestä kustannusten jaon osalta nyt esitetyllä tavalla ja mikäli Kittilän kunnanvaltuusto päättää osana talousarvioprosessia siirtymisestä aiheuttamisperiaatteeseen 1.1.2026 lähtien palkkatukien osalta ja mikäli kaikki sopimuskunnat päättävät sopimusmuutoksesta, on syytä linjata palkkatuen käyttöä uudelleen.
Esittelijä Työllisyysalueen johtaja Hyttinen Tero
Päätösehdotus Työllisyysalue voi käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa myöntää palkkatukea vain yrityksille ja Lapin hyvinvointialueelle oppisopimuskoulutuksiin sekä yli 55-vuotiaiden työllistämistukea laissa työvoimapalveluiden järjestämisestä 380/2023 säädetyin edellytyksin huomioiden käytettävissä olevan määrärahan suuruus.
Mikäli kunnat muuttavat sopimusta yhteisestä toimielimestä kustannustenjaon osalta nyt Kittilän kunnanhallituksen 18.11.2025 asiakohdassa 558/00.04.01/2025 esitetyllä tavalla ja mikäli Kittilän kunnanvaltuusto päättää osana talousarvioprosessia siirtymisestä aiheuttamisperiaatteeseen 1.1.2026 lähtien palkkatukien osalta ja mikäli kaikki sopimuskunnat päättävät muutoksesta sopimus yhteisestä toimielimestä esitetyllä tavalla, voidaan palkkatukea myöntää lisäksi myös kuntien omaan työllistämiseen laissa työvoimapalveluiden järjestämisestä 380/2023 säädetyin edellytyksin.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |