Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.06.2026/Pykälä 216


Liite 3 ML2018:0107 kartta, Paana W2

 

Lausunto Sakumpu Exploration Oy:n malminetsintäluvan jatkoaikahakemuksesta, Paana W2, ML2018:0107

 

Khall 23.06.2026 § 216  

292/10.01.01/2026  

 

Valmistelija Maanmittausinsinööri Mika Palovaara, puh. 040 762 2917

 

Sakumpu Exploration Oy on jättänyt Tukesille lupahakemuksen Kittilän kunnan alueelle, Kuivasalmen paliskunnan erityiselle poronhoitoalueelle koh­dis­tu­van jatkoaikahakemuksen koskien Paana W2 – nimistä malminetsintälupa-aluetta. Lausunnon antamiseen on saatu Tukesilta jatkoaikaa 26.6.2026 saakka.

 

Malminetsintäalueen kokonaispinta-ala on 1064,63 ha.

 

Lupahakemuksen mukaan alueella ei ole suojelualueita eikä pohjavesialueita. Alueella on havaintoja uhanalaisista ja/tai suojeltavista lajeista, joista hakija on saanut tiedot ympäristöviranomaisilta. Alueella sijaitsee Metsähallituksen luontokohteita. Tiedossa olevat luontoarvot huomioidaan tutkimusten suunnittelussa ja toteuttamisessa.

 

Sakumpu Exploration Oy haki alueelle malminetsintälupaa, koska piti aluetta mahdollisesti lupaavana Au-As-Sb -mineralisaation osalta. Mineralisaation rakenteen ja laajuuden selvittämiseksi tarvitaan lisätutkimuksia.

 

Yhtiö suunnittelee seuraavia jatkotutkimuksia: Geofysikaaliset mittaukset, kohdennettu pohjamoreeninäytteenotto, tarkentavat syväkairaukset ja tutkimuskaivannot.

 

Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma on esitetty malminetsintälupahakemuksen liitteenä.

 

Hakemuksen mukaan toiminnan vaikutukset jäävät vähäisiksi eivätkä kohdistu suojelualueille tai muihin arvokkaisiin kohteisiin. Ainoat vaikutukset ovat hetkelliset häiriöt liikkumisesta ja laitteistojen äänistä. Tutkimuskaivantoja ei tehdä pohjavesialueilla eikä vesistöjen välittömässä läheisyydessä. Purojen ja jokien ylityksiä maastoajoneuvoilla pyritään välttämään kokonaan. Metsälain 10 §:ssä tarkoitetut erityisen tärkeät elinympäristöt huomioidaan tutkimustoiminnassa. Malminetsinnän ajankohdasta neuvotellaan paliskunnan kanssa. Puustovahinkoja pyritään minimoimaan ennakoivalla reittisuunnittelulla. Suunnittelua voidaan tehdä yhteistyössä maanomistajien kanssa. Mahdolliset puustovauriot ja muut vahingot korvataan asianosaisille.

 

Hakemuksen mukaan malminetsintätoiminnan lopettamisen jälkeen kalusto ja kaikki tarvikkeet yms. viedään pois kokonaisuudessaan. Vahingonkorvauksista sovitaan aina erikseen asiaosaisten kanssa. Tutkimusten loputtua varmistetaan alueen siisteys.

 

Kartta malminetsintälupa-alueesta esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä, asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lausuntonaan Sakumpu Exploration Oy:n jatkoaikahakemuksesta koskien Paana W2 – nimistä malminetsintälupa-aluetta ja hakemuksesta luvan täytäntöönpanemiseksi muutoksenhausta huolimatta ilmoittaa seuraavaa:
 
Lupahakemus ei kohdistu Kittilän kunnan asema- eikä yleiskaava-alueille. Siten kaavoituksen kannalta hakemuksen johdosta ei ole huomautettavaa.

Luvassa tulee edellyttää sopimaan työskentelyajankohdista ja – tavoista paliskuntien kanssa ennen malminetsintätöiden aloittamista, jotta poronhoitotyölle sekä muulle paikalliselle toiminnalle mahdollisesti aiheutuva haitta tulisi vältettyä taikka selvitettyä aina etukäteen. Malminetsintäalue tulee ennallistaa toimijan toimesta.

Malminetsinnästä ei saa olla haittaa paikalliselle asutukselle, pohjavesialueille eikä alueen poronhoidolle.

Kittilän kunta edellyttää, että kittiläläisten kuntalaisten tulee voida asioida malminetsintäyhtiön kanssa suomen kielellä.

Kittilän kunta korostaa, että malminetsintälupaa ratkaistaessa lupaviranomaisen tulee kiinnittää erityistä huomiota luontoarvoihin mm. lupahakemusalueella tai sen läheisyydessä sijaitsevien luonnonsuojelulain mukaisten (esim. Natura-alueiden) osalta. Malminetsintälupahakemusta ratkaistaessa tulee varmistaa, että malminetsintätyö ei aiheuta merkittävää luontoarvojen heikkenemistä.

Muilta osin Kittilän kunnalla ei ole hakemuksesta huomautettavaa.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.