RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.06.2026/Pykälä 224
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Liite 7 | Tasopalkkajärjestelmä KVTS käsikirja päivitys voimaan 1.8.2026 | |
| Liite 8 | Tasopalkkajärjestelmä OVTES osio G käsikirja päivitys voimaan 1.8.2026 |
KVTES- ja OVTES osio G-tasopalkkajärjestelmän soveltaminen ja käsikirjojen päivittäminen
Khall 23.06.2026 § 224
358/01.00.01/2026
Valmistelija Henkilöstöasiantuntija Minna Vesterinen, puh. 0405455793
Kittilän kunnassa KVTES-sopimusta ja OVTESin osiota G koskeva tasopalkkajärjestelmä on otettu käyttöön helmikuun 2025 alusta. Järjestelmät perustuvat tehtävien edellyttämään osaamiseen ja vastuuseen (osva), ja niiden tavoitteena on edistää toiminnan tuloksellisuutta, motivoida henkilöstöä sekä varmistaa palkkauksen oikeudenmukaisuus ja kilpailukyky.
Kunnanhallituksen nimeämä paikallinen palkkausryhmä on tehtävänsä mukaisesti valmistellut ja seurannut järjestelmän soveltamista. Palkkausryhmään kuuluvat kunnanjohtaja, controller, sivistystoimenjohtaja sekä pääsopijajärjestöjen pääluottamusedustajat.
Sopimusmääräysten mukaan palkkausjärjestelmän toimivuutta on tarkasteltava säännöllisesti ja sitä on päivitettävä viipymättä, mikäli havaitaan, ettei järjestelmä tunnista tehtävissä tapahtuneita muutoksia, kuten lisävastuita tai uusia osaamisvaatimuksia.
Palkkausryhmän käsittely 3.6.2026
Palkkausryhmä käsitteli kokouksessaan 3.6.2026 tasopalkkajärjestelmän paikallista soveltamista ja totesi tarpeelliseksi tarkentaa osaamisen ja vastuun (OSVA) tasokriteereitä. Tarkennusten tavoitteena on edistää tehtävien yhdenmukaista ja johdonmukaista arviointia koko organisaatiossa. Arvioinnissa on huomioitu:
- Tehtävien ajantasaisuus: Eri tehtävien sijoittuminen palkkaryhmiin on tarkistettu vastaamaan nykyisiä työnkuvia.
- Sopimusmääräysten noudattaminen: Tehdyt linjaukset ovat valtakunnallisten virka- ja työehtosopimusten (KVTES ja OVTES osio G) mukaisia.
- Paikalliset erityispiirteet: Tehtävien sisällöissä tapahtuneet muutokset ja niihin liittyvät lisävastuut on kuvattu aiempaa täsmällisemmin paikallisiin tasokuvauksiin.
Palkkausryhmä on todennut, että päivitetyt kirjaukset tukevat järjestelmän toimivuutta varmistavat, että samaa tai samankaltaista työtä tekevien tasopalkat ovat oikeassa suhteessa toisiinsa nähden. Palkkausryhmä ehdottaa, että muutokset otetaan käyttöön 1.8.2026 alkaen samanaikaisesti kunta-alan yleiskorotuksen kanssa.
Palkkausryhmä on neuvotteleva elin, joka käsittelee tasopalkkajärjestelmää yhteistoiminnassa henkilöstön edustajien kanssa ja kunnanhallitus vahvistaa palkkausryhmän linjaukset.
Oheismatriaalina palkkausryhmän kokouksen 3.6.2026 pöytäkirja ja liitteenä luonnokset päivitetyistä KVTES- ja OVTES osio G-palkkakäsikirjoista.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä palkkausryhmän linjaukset tasopalkkajärjestelmän soveltamisesta,
2) hyväksyä palkkausryhmässä käsitellyt päivitykset KVTES ja OVTES osio G-tasopalkkakäsikirjoihin,
3) vahvistaa päivitetyn osaamisen ja vastuun (osva) tasokriteerit sekä soveltamista koskevat paikalliset perusteet,
4) että muutokset tulevat voimaan 1.8.2026.
Päätös Henkilöstöasiantuntija Minna Vesterinen selosti tätä asiaa ja esityslistan asioita nro:t 17 ja 18 (§:t 225 ja 226) klo 16:54 – 17:10.
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Marita Toivanen palasi kokoukseen klo 17:09.
Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |