RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tunturi-Lapin ja Pellon työllisyysaluejaosto
Esityslista 10.06.2026/Asianro 7
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta (VN/6909/2026)
Työlljao 10.06.2026
14/03.00/2026
Valmistelija Työllisyysalueen johtaja Tero Hyttinen puh. 040 355 1551
Työllisyyden ja yrittäjyyden ministerityöryhmä linjasi 19.12.2025, että käynnistetään palkkatukisääntelyn uudistamisen valmistelu. Linjauksen mukaan valmistelun tavoitteena on yksinkertaistaa sääntelyä. Samalla arvioidaan mahdollisuudet lisätä työvoimaviranomaisten harkintavaltaa palkkatukea myönnettäessä. Lisäksi valmistelussa tarkastellaan mahdollisuutta vähentää poikkeuksia palkkatukisääntelyssä ja arvioidaan työvoimaviranomaisten kannustimia palkkatuen myöntämisessä. Lisäksi selvitetään mahdollisuutta ottaa käyttöön uusi yksinkertaisempi palkkatukimuoto.
Aiemmin pääministeri Petteri Orpon hallituksen kaudella palkkatukea koskevaa sääntelyä on jo muutettu (L 1098/2024) siten, että kunnat ja kuntayhtymät eivät pääosin voi saada palkkatukea. Muutoksen taustalla oli osin se, etteivät kunnat voisi myöntää kuin erityisen heikossa asemassa olevista henkilöistä palkkatukea itselleen ja osin muutoksen taustalla oli tavoite säästää työvoimapalveluiden kustannuksista. Muutos toteutti pääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelmaa, jonka mukaan hallitus uudistaa palkkatukea ja kohdistaa sitä erityisesti yksityiselle ja kolmannelle sektorille.
Hallitusohjelmassa on lisäksi todettu, että sadan prosentin palkkatuen käyttö mahdollistetaan jatkossakin myös suurimmille taloudellista toimintaa harjoittaville kolmannen sektorin toimijoille. Lisäksi pääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelmassa on linjattu, että työssäoloehto ei kartu palkkatuetusta työstä. Työssäoloehdon kertymistä koskeva muutos (L 395/2024) tuli voimaan 2.9.2024.
Esityksen tavoitteena on lisätä työvoimaviranomaisen harkintavaltaa palkkatukea myönnettäessä sekä yksinkertaistaa sääntelyä. Muutoksilla pyritään lisäämään positiivisia työllisyysvaikutuksia.
Luonnos hallituksen esitykseksi ja luonnos työllisyysaluejaoston lausunnoksi ovat oheismateriaalina.
Esittelijä Työllisyysalueen johtaja Hyttinen Tero
Päätösehdotus Hyväksytään oheismateriaalina oleva työllisyysaluejaoston lausunnoksi valmisteltu lausuntoluonnos.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |